*

Vihreä järjestöaktiivi Pohjois-Helsingin Vihreät ry:n perustajajäsen ja taloudenhoitaja, Helsingin Seniorisäätiön hallituksen varajäsen, Vihreitten työelämäryhmän ja oikeuspoliittisen työryhmän jäsen

Muutoksenhakujaosto perehtyi ja piti ensimmäisen kokouksensa

Kaupungin sosiaalilautakunnan ensimmäinen aikuispalvelujen muutoksenhakujaosto perehtyi viime viikolla tehtäviinsä, asemaansa ja menettelytapoihinsa; samalla tietysti jäsenet ja varajäsenet saivat tilaisuuden tutustua toisiinsa. Toissapäivänä eli tiistaina oli sitten ykkösjaoston (tuo virallinen nimi on "hieman" kankea) ensimmäinen kokous, jossa olin läsnä yhdessä toisen Vihreän jäsenen Katariina Nurmisen kanssa. Tämän viikon maanantaina oli jaostojen yhteinen tilaisuus, johon en valitettavasti päässyt.

Vaikka työvoimatoimikunta oli valtion kollegio, niin siinä yhdeksän vuoden aikana kertyneestä kokemuksestani on varmasti hyötyä ykkösjaostossakin. Sosiaalioikeudesta ja hallintomenettelystä on kysymys kummassakin, ja tapauksissa tulevat esille monenlaiset ihmiskohtalot: elämän koko kirjo.

Puheenjohtaja, Kokoomuksen Jaana Pelkonen, vaikutti ensikertalaiseksi hyvinkin sujuvalta ja pätevältä sekä antoi tilaa keskustelulle, mutta hoiti rutiiniasiat ja muodollisuudet ripeästi alta pois. Vain yksi varsinaisista jäsenistä jatkaa edelliseltä jaostokaudelta, nimittäin Kokoomuksen pastori Riina Storhammar.

Me Vihreät jäsenet totesimme poistuessamme jutellessamme, ettei kumpikaan meistä aio suostua virkamiesten kumileimasimeksi: kysymme ja poimimme tapauksia esille, jos on tarpeen. Lainsäädännön lisäksi hallinto-oikeuden ja KHO:n ratkaisuilla on suuri merkitys jaoston päätöksiin, ja perehtymistilaisuudessa sosiaaliviraston johtava lakimies lupasi laatia meille tiiviin koosteen ennakkotapauksista (KHO:n sivuilla niitä onkin jonkin verran) otsikkoineen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat