*

Vihreä järjestöaktiivi Pohjois-Helsingin Vihreät ry:n perustajajäsen ja taloudenhoitaja, Helsingin Seniorisäätiön hallituksen varajäsen, Vihreitten työelämäryhmän ja oikeuspoliittisen työryhmän jäsen

Kovat kannukset: toimeentulotuen leikkaus. Ajatelmia sosiaalilautakunnan jaostosta yms.

Helsingin sosiaalilautakunnan ensimmäinen aikuispalvelujen muutoksenhakujaosto (epävirallisemmin, mutta helpommin toimeentulotukijaosto) on pitänyt tältä syksyltä ja vuodelta kaikki kokouksensa. "Sosiaalirahat" olivat vähän aikaa sitten runsaasti esillä mm. Helsingin Sanomissa, jossa mm. kaupunginjohtaja Pajunen riensi kiistämään sosiaalilautakunnan hallinnonalan tahallisen alibudjetoimisen. On tosiaankin muistettava, että lautakunnan yli miljardin vuosibudjetista n. 90 % on sidottua, ja että esim. toimeentulotuen perusosaan on subjektiivinen oikeus eli kunnan on rahoitus näihin menoihin hankittava tavalla tai toisella. Perustuslaki antaa jokaiselle oikeuden valita itse asuinpaikkansa, mistä seuraa sekin epävarmuus, että jonakin vuonna lapsiperheitä tuleekin arvioitua enemmän, ja heille on tarjottava päivähoito; taloudellisesti epävarmoina aikoina toisaalta harvemmat rohkenevat lähteä pois pääkaupunkiseudulta. On kuitenkin helppoa moittia "laiskoja poliitikkoja" tai "epäpäteviä virkamiehiä" arviointivirheistä... Jaostossa jatkuu ainakin hyvin todennäköisesti edelleenkin kiistely lakisääteisen vähimmäisturvan ylittävistä tarpeista.

 

Ensi kevätkaudella jaostomme kokoontuu ensimmäisen kerran torstaina 20. tammikuuta ja siitä alkaen kolmen viikon välein eli siis harvemmin kuin nyt syyskaudella. Harvempaan tahtiin on syynä se, että lautakunta jaostoineen siirtyy uuteen Ahjo-järjestelmään, ”sähköisiin” kokouksiin. Sosiaalivirastossa varustetaan kaksi kokoustilaa näitä sähköisiä kokouksia varten. Sosiaalilautakunta ja sen alaiset viisi jaostoa joutuvat kokoontumaan näissä kahdessa tilassa, ja kokouksia voidaan pitää ainoastaan tiistaisin ja torstaisin. Eipä tunnu siis uusi tietokoneistettu käytäntö ainakaan hakijain asemaa parantavan - itse järjestelmästä emme ainakaan me jaostolaiset ole vielä paljon tietoa saaneet saati päässeet sitä kokeilemaan, mutta eiköhän menettely ala sujua siirtymäkauden jälkeen.

 

Kannustaminen on alun perin tarkoittanut kovan kannuksen painamista hevosen kylkeen, mutta nykyisin mm. työttömiä ja ammattitutkinnottomia nuoria "kannustetaan" jo vanhastaan tutun koulutusvarojen kannaltakin kyseenalaisen yhteishakupakon lisäksi mahdollisuudella vähentää 20 % toimeentulotuen - siis viimesijaisen turvan - perusosasta. Tasavallan presidentti ei näemmä vielä ole vahvistanut lakia, joten on tarkasteltava esitöitä. HE:n 138/2010 mukaan muutokset perustuvat Sosiaaliturvan uudistamiskomitean (STM 2009:62) ehdotuksiin, mutta komitean esittämiä "porkkanoita" ei tällä muutoksella toteuteta, "keppiä" sen sijaan annetaan lisää. Reetta Laitinen kirjoitti aiheesta hyvin HS:n mielipideosastossa - otsikkona Toimeentuloturvan leikkaus potkii päähän monia nuoria. Lisättäköön vielä, että viime viikon keskiviikkona oli KELA:n pääkonttorin tiloissa Suomen sosiaalioikeudellisen seuran järjestämä tilaisuus, jossa alustaneet tutkijat suhtautuivat hyvin epäilevästi leikkaukseen.

 

Tässä vielä lopuksi linkki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuun, toimittajina Marja Vaarama, Pasi Moisio ja Sakari Karvonen. Kannattaa lukea ainakin tiivistelmä: Suomalaisten hyvinvointi lisääntynyt, mutta eriarvoisuus jatkanut kasvuaan.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/8cec7cec-5cf3-4209-ba7a-0334ecdb6e1d

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

juri g.

Onko totta että Helsinki jakaa toimeentulotukea auton ostoon ja ulkomaanmatkoihin?

Toimituksen poiminnat